Topi Caminolla 2021

Perjantai-iltana saavuin bussilla Muxiasta Santiago de Compostelaan. Aioin yöpyä isossa Seminario Menor Alberguessa, jossa olin viettänyt pari yötä 7 vuotta sitten. En ollut varmistanut sen aukioloa ja pettymyksekseni se oli suljettu. Nyt tuli hätä käteen, mistä löytäisin majoituksen, kun alkoi olla jo kovin myöhä. Jälleen pyyntö ylhäälle ja edullinen oma huone löytyi puolen kilometrin päästä katedraalista. Aamulla lähdin kohti samaa hotellia, jossa olin ollut jo viikkoa aiemmin ja varannut huoneen lauantaille, mutta joka perjantaiksi oli loppuunmyyty. Katedraalin kohdalla vastaan tuli kukas muu kuin Jesus vaimonsa Nievesin kanssa. Taas halailtiin, myös Nievesin kanssa. Hän oli tullut juhlimaan Jesuksen paluuta vaellukselta. Kovasti siinä puhuivat, enkä nytkään ymmärtänyt kuin murto-osan, mutta kivaa oli. Sen jälkeen vein rinkkani hotellille ja suunnistin katedraalin klo 12 juhlavaan messuun. Ehtoollisen jälkeen messun kohokohta on suuren suitsutusas

Vaellusmatkani aikana olen lukenut lukuisan määrän eri paikkakunnilla tapahtuneista ihmeistä ja legendoista. Tiedän, että ne ovat kuin satuja, mutta onko niissä jotakin todellisuuspohjaa taustalla? Tätä joudun kysymään itseltäni. Apostoli Jaakob mahdollisesti levitti evankeliumia Galician  alueella. Hänet kuitenkin teloitettiin Jerusalemissa. Tuotiinko hänen ruumiinsa Espanjaan, vai veikö vene yksin ruumiin Galician rannikolle, jonne hänen paikalliset opetuslapsensa hautasivat hänet siirtääkseen myöhemmin Santiago de Compostelaan? Onko Santiago de Compostelan katedraalissa todella Jaakobin luut? Evankelioiko apostoli Jaakob Finisterren alueella, joka oli ennen kristinuskoa auringon palvojien kulttipaikka? Ennen ajateltiin, että äärimmäisessä lännessä, auringon laskun paikassa suurmiehet olivat lähempänä tuonpuoleisuutta. Tuliko neitsyt Maria kiviveneellä Muxiaan lohduttamaan Jaakobia, ettei hänen työnsä tällä alueella ollut mennyt suinkaa

Seitsemän vuotta sitten aikomukseni oli päättää vaellus Finisterreen, mutta se ei toteutunut. Ensimmäisenä iltana Santiago de Compostelassa sain niin pahan ruokamyrkytyksen, että jouduin viettämään 4 vrk lähinnä sängyssä maaten. Asia jäi vaivaamaan mieltäni. Ehkä se oli yhtenä yllykkeenä uudelle vaellukselleni. Tänään unelmani toteutui! Kaiken lisäksi sää on mitä mahtavin ja sain ihailla auringon laskua Finisterren majakalla (Faro de Fisterra). Mikä mahtava ja kiitollinen ptunne! Auringon häviäminen mereen kesti vähän yli 2 minuuttia. Näytti siltä, että se hyppeli alas mennessään. Joku voi varmaan kertoa syyn siihen. Aamupäivällä 15 km käveltyäni näkyviin tuli Atlantin valtameri. Sitä kohtihan olin kulkenut jo 850 km. Nyt alkoi todellistua tavoitteeni saavuttaminen. Finisterrellä on hieno Praia de Langosteiran hiekkaranta, jossa on lukematon määrä simpukoita. Olisiko juuri sen vuoksi Santiago de Compostelaan vaeltavien pyhiinvaeltajien tunnuksena kam

Tänään näin, yli 800 km taivallettuani, ensi kertaa järven. Saattaa se olla kyllä tekojärvikin. Järvisuomeen tottuneena on hämmästyttävää, ettei tässä maassa näytä olevan järviä Näköalat vaihtelevat täällä Galiciassa melkoisesti päivänkin aikana. Olen hämmästellyt, miten paljon täällä on eukalyptusmetsiä. Eukalyptus tuotiin Australiasta ja näyttää viihtyvän hyvin. Puu kasvaa suoraan ainakin metrin vuodessa. Matkan varrella lähes kaikki uudet istutusmetsät Santiagon jälkeen ovat olleet eukalyptusta. On täällä alkanut olla myös paljon mäntymetsää, kun maa muuttui karummaksi. Paikoin on kuin Lapissa olisi. Olen nyt Hospitalin kylässä, 31 km:n päässä Finisterresta. Tämä on maalaiskylä. Majatalon vieressä on navetoita, joista tutut tuoksut tuovat mieleen lapsuuden. Majatalojen (albergue, pension, meson) vuodepaikkojen hinnat ovat vaihdelleet 7-14 euron väliltä. Halvimpia ovat kuntien ylläpitämät alberguet, mutta niissä on yleensä epäsiisteintä

Tänään oli se mahtava päivä, kun saavuin 32 vaellus- ja yhden lepopäivän jälkeen Santiago de Compostelaan. Kolme tuntia vaelsimme Tomin kanssa vesisateessa. Olin pontsosta huolimatta märkä. Pyhiinvaeltajien toimistossa kännykällä rekisteröinnissä oli vaikeuksia, kun puhelin oli kostea ja hengityssuojaimen vuoksi silmälasit huurussa. Äheltämisen jälkeen onnistuin ja sain odotusnumeron ja pian todistuksen (Compostelan) vaelluksestani. Olen kertonut matkani aikana tapahtuneista "yhteensattumista", joita itse pidän merkkeinä siitä, että minua on johdatettu vaelluksella. Kun saavuimme katedraalin aukiolle, välittömästi minua tuli tervehtimään Jose. Hän oli se ystävällinen espanjalainen, joka Burgosista tarjosi oman alapetinsä minulle ja otti itselleen minulle annetun yläpedin. En ollut nähnyt häntä lähes kahteen viikkoon ja nyt juuri riemukkaimmalla hetkellä hän oli siinä. Eikä siinä kaikki. Kävimme Tomin kanssa syömässä Burger Kingissä ennen me

Tänään vaelsin yksin koko 32 km matkan Gonzarista Melideen. Kun ensimmäisestä isosta vastamäestä, n. 4 km olin selvinnyt, alkoi ilo virrata sisimpään. Se alkoi kulkurin vapauden tunteesta ja jatkui sitten lauluina. Ensin tuli Katri Helenan Puhelinlangat laulaa. Nuorena en siitä tykännyt, isä kylläkin. Olin rautalanka-aikakauden nuori. Nyt oli hyvä laulaa: ..."kulkurin taipaleella ei huolien häivää näy"... Sen jälkeen tuli: "Kiitos nyt Herran"... ja "Herraa hyvää kiittäkää".  Astorgassa osallistuin messuun ja ehtoollisen aikana soitettiin Schubertin Ave Maria. Se on soinut korvamatona siitä lähtien päivittäin. Hyräilin ja viheltelin sitä aikani ja lopulta päätin ottaa korvakuulokkeet ensi kertaa vaelluksen aikana ja kuunnella kunnolla. Kuuntelin kymmenkunta eri versiota. On se ihmeellinen ja koskettava sävellys! Nyt varmaan laulu soi päässä koko loppumatkan. Miksi vaeltaminen ilo oli välillä kadoksissa? Siihen en osaa vas

Tänä aamuna lähdin kävelemään Sarriasta jo klo 7.50. Alkumatkan tein taskulampun valossa. Havaitsin pari päivää sitten, että olin tehnyt virheen laskuissani ja tarvitsen kiriä yhden päivän verran, jotta ennättäisin sunnuntaina Santiagoon ja maanantaina ekstana kohti Finisterraa (maan loppua) ja Muxiaa. Tämä ylimääräinen ja haaveilemani reitti on noin 100 km ja vie Atlantin rannalle kauniisiin maisemiin. Tarkoitukseni on palata sieltä Santiagoon lauantaina 30.10. Kuljin aamupäivän yksin, kuten olen koko vaelluksen ajan halunnut. Tarvitsen aikaa rukoukseen, hiljentymisen ja asioiden pohtimiseen. Kerroin sen Tomille ja Stevelle ja heidänkin mielestään tämä menettely on oikein hyvä. Puolen päivän jälkeen kuljimme jälleen yhdessä. Matkalla ohitimme 100 km:n pylvään ja nyt matkaa Santiagoon on enää noin 85 km. Huomenna Steve jää pois vauhdista, kun hänen jaloissaan on ongelmia. Minä ja Tom aiomme vaeltaa 32 km. Eilen osallistuin jälleen Tomin kanssa messuu

Eilen kirjoitin, että jos pyhiinvaeltaja oli niin sairas, ettei voinut jatkaa Villafranca del Bierzosta Santiagoon, hän sai syntien anteeksiannon menemällä tietystä ovesta, Puerta del Perdon, sisälle kirkkoon. Me luterilaiset olemme oppineet, että synnit saa anteeksi rukoilemalla suoraan Jeesukselta, yleisen synninpäästön kautta messussa tai sielunhoitajan julistamana. Katolisessa kirkossa ainakin entisaikaan saatettiin vaatia tekojakin. Tästä yksi esimerkki oli anekauppa. Muuna vaihtoehtona saattoi olla pyhiinvaellus. Myöhäiskeskiajalla yleistyi tapa, että tuomitut rikolliset lähetettiin kahleissa Santiago de Compostelaan sovittamaan syntejään. Kun rikollinen oli päässyt perille Santiagoon, hänet armahdettiin ja vapautettiin kahleista. Lisäksi annettiin todistus Santiagossa käynnistä eli Compostela. Näin hän pystyi todistamaan kotiseudulle palattuaan, että sovitus on tapahtunut. Itse näkisin, että kyseessä oli silloin enemmän maallisesta armahduksesta tai sovituksesta kuin

Tämänpäiväinen vaellukseni 29 km oli pelkkää nousua. Loput 8 km oli vielä erityisen jyrkkää mäkeä, jolloin lisäksi sai olla tarkkana, ettei kävele hevosen tai lehmän ulosteisiin. Toki tiesin, että edessä tulisi olemaan rankka päivä. Siksi pyrin jarruttamaan vauhtiani, etten väsyisi loppumatkan jyrkällä osuudella. Olen oppinut vaelluksen aikana puhumaan itsekseni. Jouduinkin  toppuuttelemaan itseäni sanomalla usein: "Topi ota rauhallisesti, älä kiirehdi". Aloitin vaelluksen klo 8 ja tulin majapaikkaan O' Cebreirossa klo 16.40. Matkalla pidin lukuisia pysähdyksiä, jolloin nautin baareissa välipalaa tai juomista. Joskus oli pakko pysähtyä pulssin tasaamiseksi ja veden nauttimiseksi. Samalla sain nauttia huikeista näköaloista. Juuri ennen O' Cebreiron kylää Castilian & Leonin autonominen alue vaihtui Galiciaksi. Santiago de Compostelahan on Galiciassa, joten olen "hyvää vauhtia" lähestymässä sitä. Viikon päästä olen toivot

Kun lähdin Astorgasta, tavoitteeni oli päästä mahdollisimman lähelle Cruz de Ferroa eli rautaristiä. Sinne pyhiinvaeltajat perinteisesti heittävät kotoaan tuomansa kiven. Kivi saattaa sisältää kaikenlaisia taakkoja, joita ihmiset ovat elämänsä aikana kokeneet. Kiven heittämisen ristin juurelle pitäisi vapauttaa näistä painolasteista. Edellisellä vaelluksellani päädyin kiven heittämisellä tuomaan Jumalalle kiitoksen kaikista elämäni vuosista, sisälsivätpä ne mitä tahansa. Tällä kertaa otin kiven mökiltä. Se sisälsi rukouksen siitä, että saisin turvallisesti vanheta Ullan kanssa. Rukoukseni oli myös, että minulle suotaisiin terve mieli loppuun saakka. Yön vietin Foncebadonin rauniokylässä, jossa ei taida asua muita kuin majatalojen pitäjiä. Sieltä oli vain 2 km rautaristille. Kiven heiton ikuisti Karen Namibiasta, johon tutustuin jo Astorgassa. Vastaavasti minä valokuvasin, kun hän heitti oman kivensä. Kun tulin takaisin rinkalleni, Kristine Saksasta h

Olen nyt 22 vaelluspäivän jälkeen nauttimassa Astorgan kaupungissa ensimmäisestä lepopäivästäni. Kun varpaat ovat nyt paremmassa kunnossa,  kuljin eilen 32 km. Tuollaisen vaelluksen jälkeen tosin viimein tuntui siltä, että tämän ikäinen tarvitsee välillä lepoakin. Astorgaa lähestyessä 200 km kestänyt vaellus Mesetalla päättyi ja maasto muuttui mäkisemmäksi. Savipeltojen sijaan pellot alkoivat olla heikkoravinteisia, hiekkapohjaisia ja täynnä pikkukiveä. Lapsina meidän sisarusten tehtävänä oli kyntämisen ja muokkauksen jälkeen kerätä kivet pellolta hevoskärriin. Täällä se tehtävä olisi mahdoton. Sääliksi käy viljelijöitä, jotka yrittävät saada noilta kuivilta pelloilta elantonsa, kuten tältä auringonkukkaviljelykseltä. Kuljin eilen Puente de Orbigon sillan kautta. Se on kuuluisa siitä, että vuonna 1434 aatelinen ritari Don Suero de Quinones sai rukkaset kosittuaan kaunista neitoa. Tästä suuttuneena hän heitti haasteen, että taistelee jokai