Ilo on palannut vaeltajalle

Tänään vaelsin yksin koko 32 km matkan Gonzarista Melideen. Kun ensimmäisestä isosta vastamäestä, n. 4 km olin selvinnyt, alkoi ilo virrata sisimpään. Se alkoi kulkurin vapauden tunteesta ja jatkui sitten lauluina. Ensin tuli Katri Helenan Puhelinlangat laulaa. Nuorena en siitä tykännyt, isä kylläkin. Olin rautalanka-aikakauden nuori. Nyt oli hyvä laulaa: ..."kulkurin taipaleella ei huolien häivää näy"... Sen jälkeen tuli: "Kiitos nyt Herran"... ja "Herraa hyvää kiittäkää". 
Astorgassa osallistuin messuun ja ehtoollisen aikana soitettiin Schubertin Ave Maria. Se on soinut korvamatona siitä lähtien päivittäin. Hyräilin ja viheltelin sitä aikani ja lopulta päätin ottaa korvakuulokkeet ensi kertaa vaelluksen aikana ja kuunnella kunnolla. Kuuntelin kymmenkunta eri versiota. On se ihmeellinen ja koskettava sävellys! Nyt varmaan laulu soi päässä koko loppumatkan.

Miksi vaeltaminen ilo oli välillä kadoksissa? Siihen en osaa vastata, mutta nyt tuntuu hyvältä, että lähdin tälle vaellukselle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskaimmat päivät ovat takana.

Camino kutsui takaisin

Pamplonaa kohti "antenni" herkistyneenä