Topi Caminolla 2021

Olen nyt Santo Domingo de la Calzadassa, joka  on kuuluisa katedraalissa pidettävista elävistä kanoista ja kukoista. Legendan mukaan majatalon tytär ihastui nuoreen pyhiinvaeltajaan. Poika torjui kuitenkin lähentelyn. Tästä kimmastuneena tytär kätki pojan reppuun hopeapikarin ja syytti tätä sitten varkaudesta. Poika tuomittiin hirtettäväksi. Pojan vanhemmat menivät siitä huolimatta Santiago de Compostelaan ja paluumatkallaan he havaitsivat, että poika roikkui yhä hengissä. Pyhä Santo Domingo oli tehnyt sen ihmeen. Vanhemmat menivät tuomarin luokse, joka oli juuri syömässä ja pyysivät, että hän vapauttaisi elossa olevan pojan. Tuomari siihen, että poika on yhtä kuollut kuin kukko, jota hän on syömässä. Samassa kukko hyppäsi lautaselta alkoi kiekumaan. Poika vapautettiin välittömästi. Tämän tapahtuman vuoksi kylä sai nimekseen Santo Domingo de la Calzada ja sen katedraaliin laitettiin kanahuone. Kukkohan se on siellä katedraalin parvella. Majapaikassani hoidetaan

Aamulla auringon noustessa saa ihastella upeita maisemia. Caminolla syntyy väkisinkin uusia tuttavuussuhteita. Monet käyttävät samaa John Brierleyn matkaopasta, jossa matka St. Jean Pied de Portista Santiago de Compostelaan on jaettu 31 vaelluspäiväksi. Samana päivänä aloittaneet saattavat myös päättää vaelluksensa samana päivänä. Näin uudelleen kohtaamisia syntyy usein, vaikka vaeltajan majoittuvatkin eri paikoissa. Tänään kuljin Los Arcosista Logronoon 28 km. Loppumatkan 10 km kuljin Jesuksen kanssa. Olin ottamassa kuvia Aloe Verasta. Siihen tulla tupsahti Jesus, joka innokkaasti kertoi, miten Aloe Vera hoitaa ihoa. Ja juttua riitti. Hän ei puhunut englantia enkä minä Espanjaa, mutta juttuun tultiin. Ymmärsin murto-osan siitä, mitä hän puhui, mutta riittävästi. Käytettiin välillä sanakirjaakin.  Hän otti välillä viinirypäleitä pensaasta ja antoi niitä minulle, pyysi kaupasta tulleelta mieheltä manteleita astiasta ja jakoi minulle, lisäk

Tänään ei tarvinnut etsiä aamiaista kaukaa. Sain sen majapaikkan viereltä. Lähdin jo hämärässä liikkeelle tietäen, että kuuma päivä on tulossa. Kolme km vaellettuani saavuin viinilähteelle. Bodegas lahjoittaa vaeltajalle ilmaiseksi hanaviiniä. Varmaan lähes jokainen maistaa sitä. Harvat valuttanevat pulloon. Monet olivat varautuneet paikalle mukin kanssa. Minulla onnettomalla ei mukia ollut ja niin jouduin maistamaan suoraan hanasta. Mietin, että voiko tätä kuvaa näyttää. Lukija saa käsityksen, että nyt on Topi ratkennut ryyppäämään jo heti 8 jälkeen. Siitähän tämä kuva todistaa. Tänään saavuin viininviljelyalueelle vaikkei tämä olekaan vielä Riojan aluetta. Olipa mukavaa poimia polun vierestä rypäleitä ja nauttia tästä ylellisyydestä. Pienet punaiset viinirypäleet ovat juuri nyt parhaimmillaan. Mieleeni muistui tapahtuma UT:stä, jossa Jeesus sai paikallisilta nuhteita, kun opetulapset söivät jyviä kulkiessaan pellon laidalla. Minua kukaan ei tullut nuhtelemaan.

Vaellusreitin varrella on yleensä joka kylässä kahvila tai baari, jossa vaeltaja voi nauttia aamiaisen. Niinpä tänä aamuna halusin nauttia aamiaisen Puente la Reinan kylässä, jossa yövyin. Vaihtoehto oli nauttia aamiainen majatalon ruokailutilassa, missä oli saatavissa automaattiruokaa.  Yllätys oli, että ei löytynyt ainuttakaan baaria, joka olisi ollut auki klo 7.30. Niinpä päätin nauttia aamiaisen seuraavassa kylässä Manerussa. Olin siellä klo 8.40. Baari olisi avautunut klo 9. Päätin jatkaa seuraavaan kylään Cirauquihin, jonne oli matkaa 2,6 km. Kahvihammasta pakotti jo kovasti, kun näin kylän. Saavuttuani siellä olikin pieni baari auki. Patonkia ja leivoksia olisi ollut saatavissa, mutta kahvi olisi ollut automaatista, niinkuin meillä huoltoasemilla. Ja minähän päätin, että en kyllä juo sellaista kahvia. Seuraavaan kylään Lorcaan oli jo 5,7 km. Alkoi jo olla nälkä, jonka torjumiseen söin kulkiessani mukanani olleita pähkinöitä. Lorcassakaan ei näyttänyt olev

Tämän päivän alkumatka tuntui kohtalaisesti nukutun yön jälkeen melko kepeältä, mutta loppumatkasta kahden edellisen päivän rehkiminen kantoi veroaan, vaikka matkaa oli vain 16 km. Voimaa antoi ihmeesti jonkin henkilön jättämät rohkaisevat viestit matkan varrella, kuten seuraava: You are loved! (sinua rakastetaan). Matkalla näkee kaikkea yllättävää, kuten polun reunaan, täysin asuttomalle seudulle joku oli tehnyt seimiasetelma. Kysymys kuuluu: miksi? Toisaalta näkee vähemmän rauhanomaisia ilmaisuja. Tässä yksi miedommasta päästä: Tämä ei ole Espanja tai Ranska! Baskit asuvat lounais-Ranskan ja luoteis-Espanjan alueilla ja useat heistä haluaisivat itsenäisen Baskimaan. Se ei ole kuitenkaan mitenkään mahdollista. Useimmat lukijoistani muistavat vielä baskien ETA-järjestön tekemät tuhoisat terrori-iskut. Olen tähän asti vaeltanut pelkästään Ranskan ja Espanjan baskialueilla ja hyvin usein näkee ihmisten ilmaisuja itsenäisyyden kaipuusta. Pamplonakin on

Mahtavia näköaloja. Sydän on riemuissaan, kun näen toinen toistaan upeampia vuoristomaisemia. Tämä vaiva kannattaa kokea uudestaan ja uudestaan. Matka Vantaalta St. Jean Pied de Portiin sujui erittäin hyvin. Ensin lentäen Pariisiin ja sitten 3:lla junalla määränpäähän. Perillä olin klo 18.15. Viimeinen etappi tapahtui vuoristojunalla, joka sinällään oli kokemuksen arvoista.  Keskiviikkona alkoi vaellus Espanjan puolelle Pyreneitten yli Roncesvallesiin, jonne matkaa kertyi lähes 30 km, mutta kun nousua oli lähes 1400 m se oli näin vanhalle (72 v) ihan hyvä suoritus. Aamulla oli nähtävissä täysikuu, sitten usvaa alempana ja auringon noustessa mielettömän kauniita näköaloja. Kulkiessani sain kokea lapsuudesta tuttuja tuoksuja, näkymiä ja ääniä: kello kaulassa liikkuvia lehmiä ja niiden lannan tuoksua, tuhannet lampaat vuoren rinteillä ja niiden määkinä, vapaana liikkuvat hevoset, kiekuvat kukot. Sain palata takaisin ajan kultaamaan lapsuuteen! Uskomatonta!

Vaelsin vuonna 2014 vanhaa pyhiinvaellusreittiä lounais-Ranskasta Espanjan Santiago de Compostelaan jäätyäni eläkkeelle. Muutettuamme Vantaalle olen osallistunut Vantaankosken srk:n miestenpiiriin, jossa minun piti kertoa vaelluksestani jo viime syksynä, mutta coronavirus esti sen suunnitelman toteutumisen. Palauttellessani vaellusta mieleeni, Camino alkoi kutsua takaisin. En voinut kieltäytyä kutsusta. Niinpä huomisaamuna suuntaan kohti Pariisia ja sieltä junalla lounais Ranskaan Pyreneitten vuoriston juurelle Saint Jean Pied de Portiin. Rinkassa on painoa noin 9 kg, mikä on liikaa, mutta 40 vuorokauden syysvaellukselle tarvitsee ottaa hieman enemmän varusteita kuin kesäaikana. Minulla on mukana perheeni siunaus matkalle ja kävin lisäksi pyhiinvaeltajalle sopivasti eilen Myyrmäen Virtakirkossa messussa ja ehtoollisella. Näin olen valmis vaeltamaan ja kohtaamaan sen, mitä 800 km pituinen tie Santiago de Compostelaan tulee tarjoamaan. Viime kerralla jatkovaellus Atlantin rannikolle jäi