Pamplonaa kohti "antenni" herkistyneenä
Tämän päivän alkumatka tuntui kohtalaisesti nukutun yön jälkeen melko kepeältä, mutta loppumatkasta kahden edellisen päivän rehkiminen kantoi veroaan, vaikka matkaa oli vain 16 km. Voimaa antoi ihmeesti jonkin henkilön jättämät rohkaisevat viestit matkan varrella, kuten seuraava:
You are loved! (sinua rakastetaan).
Toisaalta näkee vähemmän rauhanomaisia ilmaisuja. Tässä yksi miedommasta päästä:
Tämä ei ole Espanja tai Ranska! Baskit asuvat lounais-Ranskan ja luoteis-Espanjan alueilla ja useat heistä haluaisivat itsenäisen Baskimaan. Se ei ole kuitenkaan mitenkään mahdollista. Useimmat lukijoistani muistavat vielä baskien ETA-järjestön tekemät tuhoisat terrori-iskut. Olen tähän asti vaeltanut pelkästään Ranskan ja Espanjan baskialueilla ja hyvin usein näkee ihmisten ilmaisuja itsenäisyyden kaipuusta.
Täällä on myös suuri katedraali.
Näinkin voi vaellus päättyä jo alkumatkalla. Kerroin tämän ristin kohdalla tapahtuneesta merkittävästä "yhteensattumasta" vuoden 2014 blogissani.
Matkalla näkee kaikkea yllättävää, kuten polun reunaan, täysin asuttomalle seudulle joku oli tehnyt seimiasetelma. Kysymys kuuluu: miksi?
Pamplonakin on baskialuetta. Asukkaita on n. 200 000. Tämä on meille suomalaisille tuttu härkäfestivaaleista, joita pidetään heinäkuussa.
Täytyy vaan ihmetellä, miten ennen aikaan on ollut mahdollista rakentaa niin uskomattoman suuria kirkkoja. Tämä toki oli muinaisen Navarran kuningaskunnan pääkaupunki. Kun rakennettiin kunnolla, niin siihen saatettiin käyttää aikaa muutaman sata vuottakin.
Aiemman vaellukseni blogissa taisin kertoa, että pyhiinvaeltaja saa enemmän sisäistä voimaa ja rohkaisua, kun uskaltaa kulkea lapsenomaisella ja avoimella mielellä. Olen valmis uskomaan pieniltäkin tuntuvista vihjeistä, että en taivalla yksin, vaan minua johdatetaan. Kerron tässä pari esimerkkiä tähänastisesta:
1) Kun olin siirtymässä St. Jean Pied de Portia kohti menevään vuoristojunaan, huomasin että rinkkani rintaremmin toinen puolisko oli kadonnut. Se oli ollut heikosti kiinnitetty, koska en ollut saanut mistään rinkkaan kuuluvaa oikeaa rintaremmiä. Pikajuna, johon ajattelin sen tippuneen oli jo mennyt. Loppumatkalla olin erittäin huolestunut, että miten nyt pärjään. Rukoilin, että Pamplonasta löytäisin jonkinlaisen remmin tilalle ja pyysin jopa Santiagoon vaeltavien pyhiinvaeltajien suojeluspyhimys, apostoli Jaakobia auttamaan. Kun majapaikassa tutkailin rinkkaani, yhtäkkiä kädessäni oli juuri se hävinnyt remmin osa. Mistä se tuli?
2) Täälläkään ei kovin usein näe lintuja näin syksyllä. Tänään metsässä näin erään pikkutolpan päällä kiven, joka näytti linnulta. Siitäpä heti aloin laulaa, että Pikkulintu riemuissaan lauleleepi onnestaan, ei hän jouda suremaan...
Samalla ajattelin, että kylläpä laulun tekijä oli väärässä sanoittaessaan sitä. Reviirinsä ilmaisemiseksihan se laulaa. Samassa eteeni polulle tupsahti kaksi mustarastasta. Mitähän ne tahtoivat sanoa ja miksi minun juuri silloin piti huomata linnun muotoinen kivi ja alkaa laulamaan linnuista?
Minua tuntevat tietävät, että olen normaalisti jalat maassa oleva tyyppi. Onko vaelluksella "antennini" jotenkin herkistyneet?
Ystävä kysyi minulta, että kuinka teen majapaikkavaraukseni. Tein kotoa käsin e-maililla varaukset englanniksi kuuteen ensimmäiseen paikkaan ja tänään seitsemänteen. Apuna käytän opaskirjaa ja Buen Camino -sovellusta, joista saa selville yhteys-, varuste- ja hintatiedot ja onko majapaikka auki näin korona-aikana. Voisin toki tehdä varaukset puhelimitsekin, mutta minä kuulen huonosti puhelimessa ja lisäksi espanjalaisten englannin aksentti häiritsee. Itse en osaa espanjaa.
Tässä tämänkertaiset ajatukset. Tavataan 2-3 päivän kuluttua uudelleen. Jos haluat kysyä jotakin vaellukseen liittyvää, rohkaisen siihen.
Kommentit
Lähetä kommentti