Nirsoilu kostautui

Vaellusreitin varrella on yleensä joka kylässä kahvila tai baari, jossa vaeltaja voi nauttia aamiaisen. Niinpä tänä aamuna halusin nauttia aamiaisen Puente la Reinan kylässä, jossa yövyin. Vaihtoehto oli nauttia aamiainen majatalon ruokailutilassa, missä oli saatavissa automaattiruokaa. 

Yllätys oli, että ei löytynyt ainuttakaan baaria, joka olisi ollut auki klo 7.30. Niinpä päätin nauttia aamiaisen seuraavassa kylässä Manerussa. Olin siellä klo 8.40. Baari olisi avautunut klo 9. Päätin jatkaa seuraavaan kylään Cirauquihin, jonne oli matkaa 2,6 km.

Kahvihammasta pakotti jo kovasti, kun näin kylän. Saavuttuani siellä olikin pieni baari auki. Patonkia ja leivoksia olisi ollut saatavissa, mutta kahvi olisi ollut automaatista, niinkuin meillä huoltoasemilla. Ja minähän päätin, että en kyllä juo sellaista kahvia.

Seuraavaan kylään Lorcaan oli jo 5,7 km. Alkoi jo olla nälkä, jonka torjumiseen söin kulkiessani mukanani olleita pähkinöitä. Lorcassakaan ei näyttänyt olevan mitään kahvilaa. Kuljin kylän reunalle, mutta palasin takaisin 200 m. Vastaan tuli kaksi paikallista rouvaa, joilta kysyin, että täällä pitäisi olla jossakin kahvio. He neuvoivatkin lähellä olevaan kahvioon, jota en ollut tunnistanut siksi. Arvatkaapa, maistuuko nyt kahvi, kirkkusämpylä ja manzanajuoma.

Tarinan opetus oli, että tämä on uskonnollinen maa, jossa ainakin syrjäkylillä on paikat suljettu sunnuntaiaamuisin. Aamiaisen saamiseen jouduin siis kävelemään 13,5 km lähes 10 kg:n rinkka selässäni.

Lounas oli 1,5 tunnin päästä.

Lounaaksi oliiveja ja pikkukurkkuja kokiksen kanssa.

Yövyn nyt ihastuttavan kauniissa Estellan kaupungissa, jossa illallisen saamiseen on kymmeniä vaihtoehtoja. Minulle kelpaa lähin.