Syntien anteeksisaaminen pyhiinvaelluksen avulla vaatii selitystä

Eilen kirjoitin, että jos pyhiinvaeltaja oli niin sairas, ettei voinut jatkaa Villafranca del Bierzosta Santiagoon, hän sai syntien anteeksiannon menemällä tietystä ovesta, Puerta del Perdon, sisälle kirkkoon. Me luterilaiset olemme oppineet, että synnit saa anteeksi rukoilemalla suoraan Jeesukselta, yleisen synninpäästön kautta messussa tai sielunhoitajan julistamana.

Katolisessa kirkossa ainakin entisaikaan saatettiin vaatia tekojakin. Tästä yksi esimerkki oli anekauppa. Muuna vaihtoehtona saattoi olla pyhiinvaellus. Myöhäiskeskiajalla yleistyi tapa, että tuomitut rikolliset lähetettiin kahleissa Santiago de Compostelaan sovittamaan syntejään. Kun rikollinen oli päässyt perille Santiagoon, hänet armahdettiin ja vapautettiin kahleista. Lisäksi annettiin todistus Santiagossa käynnistä eli Compostela. Näin hän pystyi todistamaan kotiseudulle palattuaan, että sovitus on tapahtunut. Itse näkisin, että kyseessä oli silloin enemmän maallisesta armahduksesta tai sovituksesta kuin syntien anteeksiannosta.

Tänään vaelluksella Triacastelaan kolmikko, Tom Kaliforniasta (vas), Topi ja Steve Englannista (oik) kohtasivat matkan varrella olleessa baarissa. Tom rikkaana yöpyy hotelleissa, minä ja Steve majataloissa. Myöhemmin lähellä kylää kohdattiin taas ja Steve kysyi, voisiko hän tulla samaan majapaikkaan, johon minä olin varannut petipaikan etukäteen. En tietenkään vastustanut. Illalla menemme kylän ravintolaan syömään illallista. Päivällä kuljemme kuitenkin omaa tahtiamme ja omissa ajatuksissamme.

Valokuviin ei saa sitä kolmiulotteisuutta, mitä silmät näkevät. Vaeltaja ei voi kuin ihmetellä kiitollisena, kuinka huikaisevista näköaloista saa nauttia.

Kommentit

  1. Muistan upeat, silmänkantamattomat pelto- ja vuorimaisemat O’Cebreiron (mistä vuosientakainen vaellukseni vasta alkoi) ja Triacastelan välillä.
    Camino tarjoaa hienoja yllätyksiä uusien ystävien ja niin monien muiden tapahtumien muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mahtava vuoristo O' Cebreiron molemmin puolin. Kunpa säilyisi muistikuvina, kun valokuvat latistavat näkymiä.

      Poista
  2. Topi, sinähän alat olla jo voiton puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä Sarriasta, jossa olen nyt, on enää n. 120 km Santiagoon. Harkitsen matkan nopeuttamista, että ennättäisin sinne sunnuntaina.

      Poista
  3. Turvallista ja levollista matkan jatkoa🙏. Maisemat näyttävät upeilta🧙‍♂️☀️!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Maisemat ovat todella mahtavat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälleen Santiago de Compostelassa

Kärsimyksen taival Burgosista Hornillosiin

Enää vajaat 100 km Santiagoon