Rautaristin ja Jouko Tyyrin muistomerkin kautta Villafranca del Bierzoon

Kun lähdin Astorgasta, tavoitteeni oli päästä mahdollisimman lähelle Cruz de Ferroa eli rautaristiä. Sinne pyhiinvaeltajat perinteisesti heittävät kotoaan tuomansa kiven. Kivi saattaa sisältää kaikenlaisia taakkoja, joita ihmiset ovat elämänsä aikana kokeneet. Kiven heittämisen ristin juurelle pitäisi vapauttaa näistä painolasteista.

Edellisellä vaelluksellani päädyin kiven heittämisellä tuomaan Jumalalle kiitoksen kaikista elämäni vuosista, sisälsivätpä ne mitä tahansa. Tällä kertaa otin kiven mökiltä. Se sisälsi rukouksen siitä, että saisin turvallisesti vanheta Ullan kanssa. Rukoukseni oli myös, että minulle suotaisiin terve mieli loppuun saakka.
Yön vietin Foncebadonin rauniokylässä, jossa ei taida asua muita kuin majatalojen pitäjiä. Sieltä oli vain 2 km rautaristille.
Kiven heiton ikuisti Karen Namibiasta, johon tutustuin jo Astorgassa. Vastaavasti minä valokuvasin, kun hän heitti oman kivensä.
Kun tulin takaisin rinkalleni, Kristine Saksasta huomasi minut ja pyysi, että ottaisin videon siitä, kun hän laskee kivensä ristin juurelle. Hän oli kävellyt kotoaan 2600 km kantaen ainakin 100 pikkukiveä. Kaikki hänen ystävänsä olivat antaneen kivensä ja sen mukana rukouksensa ristin juurelle vietäväksi. Painoa kivillä oli yli kilo. Kristine lauloi minullekin etäisesti tutun virren ennenkuin laski kivet ristin juurelle. En olisi voinut uskoa, millaiseen rakkauden tekoon hän tällä kaikella pystyi. Häneen myös olin tutustunut Astorgan majatalossa. Hän on kertakaikkiaan eityislaatuinen ihminen, joita on harvassa.

Ponteferradassa San Nicolas de Flue majatalossa on kirjailija, kolumnisti ja Kekkosen aikaisen virkamieshallituksen kulttuuriministeri Jouko Tyyrin muistomerkki. Hän kuoli kesken unien tässä majapaikassa. Edellisen kerran laitoin ruusun hänen haudalleen. Tällä kerralla oli lauantai ja kukkakaupat illalla kiinni. Lisäksi vesisateen vuoksi en lähtenyt etsimään villiruusuja, joten muistomerkki jäi ilman kukkaa.

Tänään matkalla Villafranca del Bierzoon sain jälleen nauttia luonnon herkuista. Jostain syystä rypäleen kasvattajat olivat jättäneet sadon korjaamatta. Olisiko syynä ollut halvan työvoiman puute koronaviruksen vuoksi. Tämä Bierzoon alue on muuten kuuluisa viineistään. Näin ollen vaeltajat saivat yltäkyllin nauttia näistä herkuista. Matkalla sain myös maistiaisia tuoreesta viikunasta. Saksalainen nuori nainen kurkotteli niitä polun varrella olleesta puusta. Kun kysyin, mitä ne hedelmät ovat, hän sanoi, että viikunoita. Kysyi vielä, haluanko minäkin, sekä neuvoi, miten se kuoritaan. Otin ja söin ja hyvää oli.

Huomenna on varmaan vaelluksen raskain päivä. Matkaa on 29 km, josta nousua 26 km:n verran, 450 m:stä 1300 m:iin.  Yritän ottaa rauhallisesti.

Kommentit

  1. Voimia ja varjelusta vaelluksen jatkoon🙏🧙‍♂️❣️T. M&J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä tarvitaan ja olen kokenutkin, etten kulje yksin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälleen Santiago de Compostelassa

Kärsimyksen taival Burgosista Hornillosiin

Enää vajaat 100 km Santiagoon